Vanhaa informaatiota

Että semmoista.

 

Oskari kertoo

"Punasen kuningattaren periaate o mun mielestä paras mussiikki pänti suomesa. Pakarisen Hannaki on aika hyvä, mutta se o vähä synkiä. Eikä se oo ees pänti. Mutta punanen kuningatar, tai peekoopee, niinku ne täälä oulusa sannoo, on iha sika hyvä! Ne laulaa merestä, majakoista, kesästä ja rakkauvesta. Äitiki tykkää! Tai tykkää meijän iskäki, mutta se ei vaan aina kehtaa sanua.

"Veera o hirviän kiva. Se o ainua tyttö koko päntisä, mutta se ossaa puhua autoista ja röyhtästä kovempaa ku kukkaammuu. Vaa ossaa se laulaakki. Ku se alakaa laulammaa, nii tullee semmone jännä olo. Niinku sillon ku tullee kesäloman jäläkee mummulasta kotia, ja se on niinkö sama paikka se koti mutta jotenki erilaine. Tai sitte sitä on vaa ollu nii kauvan sielä mummun luona, ettei muista miten kotona oli. Mutta siltä se koko pänti oikiastaan kuulostaa.

"Sannoinko mää muuten, että punasen kuningattaren periaate ei oo mikkää tavalline rokki pänti. Ossaa ne rokkiaki, mutta se mennee niilä jotenki ouvosti. Niinku yhesti, ku kuunneltiin meijjän Siirin kanssa 'Majakan vartijaa' ja koitettiin taputtaa mukana, nii mentii koko aja sekasi laskuisa. Meitä alako siinä naurattammaa nii hirviästi, ettei meinannu tulla koko hommasta yhtää mittää. Siirin mielestä ne kohat o parraita, misä on torvet.

"Mää en tiiä, mikä o paras. Musta koko pänti o tosihyvä ja ku niiltä tullee joskus semmone pitempi levy, nii se saa kyllä meijjän luokan levyraajisa pelekkiä kymppejä."

- Oskari 8v.

 

Historia 2002-2006

Munasta merikäärmeeksi

Punaisen kuningattaren periaate sai alkunsa vuonna 2002 sen tavallisen tarinan mukaan: kitaristi (joka ei kokenut olevansa kitaristi) tapasi basistin ja rumpalin, joka tunsi kosketinsoittajan. Heti alussa sovittiin, ettei musiikkityylien, eikä oikein minkään muunkaan suhteen aseteta rajoituksia. Sitten alettiin rämpyttää. Tämä linjaveto on sittemmin linjattomuudessaan osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi ja sen ansiosta on syntynyt jo useita kuningattaren lehtolapsia (joista tuonnempana lisää).

Alkoi räjähtävä matka musiikin ja henkilösuhteiden miinakentillä: yleisö pakeni pauketta ja yhtye kasvatti vahvuuttaan toisella kitaristilla (joka koki olevansa myös, ja ehkä enemmän, basisti) sekä trumpetistilla (joka ei osannut soittaa). Tähän mennessä PKP oli saanut aikaiseksi noin kolme musiikkiesitystä, nimiltään "jynkytys", "rokki" ja "prokebiisi". Sinnikäs soitanta alkoi kuitenkin tuntua ja kuulua. Musiikki alkoi versoa uusiin korkeuksiin ja soittajista kokoonpano tuntui ajoittain jopa ihan oikealta bändiltä: yhteissoitto tiukkeni ja taitoa karttui. Mopo karkaili, mutta useimmiten se löytyi seuraavana aamuna joko selän alta, läheisestä ojasta tai ainakin sitkeänä hikikarpalona otsalta.

Sodassa yllätyksetöntä musiikkia vastaan PKP tunsi kuitenkin massansa riittämättömiksi. Tähän mennessä bändistä löytyi tyypillisestä rock-kombosta poiketen yllättäviäkin elementtejä, mutta kukaan ei uskaltanut astua etulinjaan puhemieheksi, laulajaksi. Sattuma toi kuin tilauksesta kaksi äänekästä matkalaista viinipullojensa kera Punaisen talon rappusille istuksimaan. Heidät kutsuttiin sisään lämmittelemään ja vielä samana iltana parivaljakko kiinnitettiin yhtyeen eturintamaan. Yhtye pääsi ensimmäistä kertaa suoran naisenergian vaikutuspiiriin.

Kuningatar sukelsi uusi nahka kiillellen haastavan musiikin mangrovesuohon vatsa kurnien. Nälän syynä oli resurssien myötä kasvanut kunnianhimo. Punaisen kuningattaren periaate alkoi sovittaa kappaleita kahta laulajaansa ajatellen ja uskaltautui jopa keikalle kotikaupunkinsa Oulun ulkopuolelle, kuopiolaiselle K-klubille. Samana keväänä yhtye äänitti ensimmäisen demonsa, joka sisälsi kaksi kappaletta: Samer ja Atom Diktator. CD pääsi jopa pienimuotoiseen levitykseen, kiitos oululaisen levykauppa Äx:n. Nyt, jo paljon varmempana orkesterina, PKP:lla oli selkeä työnjako sekä joukko ehjiksi kokonaisuuksiksi sovitettuja musiikkiesityksiä, jotka järjestykseen laitettaessa muodostivat keikkasetin. Uusi identiteetti alkoi hahmottua.

Lisäystäkin tapahtui. Trumpetisti halusi verhoutua utuun, mutta soitinvalinta sysäsi hänen ääntelynsä suoraan pintaan, eikä kaikulaite auttanut. Ratkaisu oli lähellä: hän värväsi opiskelutoverinsa, big bandien veteraanin, saksofonistiksi. Tämä liittyikin pienen tunnustelun jälkeen kokoonpanoon. Torvisektion muodostuminen muutti yhtyeen sointia ratkaisevasti. Monotonisen tiukat punk-rypistykset lähtivät leijumaan ja saivat jatsia alleen. Oli näytön paikka. Uusi demonauha äänitettiin, mutta se hyllytettiin koekuunteluvaiheessa. Rima oli liian korkealla. Vitutti.

 

Rytmipatterinvaihto, matkailua, festareita

Studiotyön kuhmuista toivuttuaan PKP päätti palata siihen, minkä taisi parhaiten, eli elävänä soittamiseen ja esiintymiseen. Keikkoja oli tiedossa, mutta rumpali oli estynyt. Tarvittiin varamies. Etsitty henkilö löytyi loppujen lopuksi läheltä; Punaisen talon nurkista, jonne tämä oli majoittautunut edellisenä keväänä. (Ja vieläpä rumpujensa kera!). Turvatakseen selustansa hän toi tutun perkussionistin mukanaan. Keikat menivät loistavasti ja tuore rytmipatteri jäi bändiin. Tuloksena oli kuin uusi orkesteri, jonka nahka kiilteli ja istui paremmin kuin koskaan. Eikä siinä vielä kaikki: Kitaransoittaja tunsi erään laulajan, jolle hän oli säveltänyt biisin. Tuo biisi varastettiin myöhemmin bändin keikkasettiin. Operaatiossa haaviin jäi myös itse laulajatar. Lisäys oli tarpeen, sillä puolet laulusektiosta eleli jo lämpimämmillä mailla.

Uudelleen muodostettu kokoonpano harjoitteli tiukasti uusia kujeita ja bändi teki yllätyshyökkäyksiä ulkopaikkakunnille, jopa aina syvään etelään asti. Ihmiset kehittyivät myös soittajina: rumpali kvantisoi basistin sormiliikkeet kellontarkalla nakutuksellaan, mikä tiukensi ryhmän soittoa entisestään. Talvi saapui ja jälleen kerran syntyi tarve laittaa omaa ääntelyä nauhalle. Operaatio demonauha vyöryi taas yhtyeen päälle. Nauhoittaminen keskellä talven pimeyttä vei sekä voimat että soittohalut. Taas vitutti. Pelimannit olivat motissa saaressaan ja kaikista tuntui, ettei tule kesää.

Kesä tuli kuitenkin, ja keikkarintamalla pamahti! Muun muassa Happiteltta/Qstock kutsui esiintymään lauteilleen. Bändi sai hyvän keikkasetin kasaan ja biisejä jäi jopa yli. Puhelaulua kokeiltiin kahdessa kappaleessa, mistä vastasi Butzitista tuttu Kala. Tästä progressiivisen poimuilun ja rap-musiikin naittamisesta PKP tuli tiineeksi ja syksyllä 2005 kuningatar synnytti rytmimusiikkiyhtye Radio Moskovan. Oli tiedossa, että vastasyntynyt tarvitsee paljon hoivaa ja huomiota, joten reservi ryhtyi huolehtimaan vastasyntyneestä. Moskovasta on sittemmin kasvanut komea, terve ja keikkavalmis kakara -- emäänsä suoraviivaisempi, mutta tehokas.

Mutta kuinka kävi kuningattaren? Yhtye teki matkansa suurimman julkisen esiintymisen Oulun Kuusisaaressa ja katosi. Tarkkaavaisimmat partiolaiset voivat kuitenkin huomata, että merikäärmeeksi muuttuneen kuningattaren jäljet luikertelivat lavalta aina rannan vesirajaan asti. Vastarannalla vihersi Hietasaari. Melkein vuoden ajan kuningatar on lymynnyt Punaisen talon suojissa, suunnitelmia laatien ja uusia, hyvinkin erilaisia lauluja tallentaen. Tällä kertaa kappaleet ovat selvinneet hengissä äänitysprosessista ja pian näitä tyylinsä vakiinnuttaneen kuningattaren pikku kuninkaallisia voi tarkastella jokainen ihan itse.

Nahka on taas luotu, nyt on aika luikerrella esiin.